Katso kieroon ja näet sitten oikean kuvan!
lauantai 31. joulukuuta 2011
torstai 29. joulukuuta 2011
Kvadrantidit on vuoden komeimpia meteoriparvia. Se on aktiivinen 28.12.-12.1. Terävin maksimi nähdään tänä vuonna todennäköisesti vain muutaman tunnin ajan, sillä se osuu tammikuun 4. päivän aamuun klo 9.20. Hyvissä oloissa voi tällöin nähdä jopa 60 meteoria tunnissa. Illalla säteilypiste on vielä varsin matalalla, ja meteoreja on vaikeampaa havaita. Parhain havaintoaika onkin aamuyöllä, jolloin säteilypiste on korkealla etelässä.
Meteorit näyttävät tulevan Karhunvartijan tähdistön yläosista, kymmenkunta astetta (noin 20 täysikuun läpimittaa) Otavan kauhan varren päästä vasemmalle.
Upea meteorisade huipentuu ensi viikolla!
Ensi viikolla Suomessa on mahdollisuus seurata kvadrantidien meteoriparvea, jonka aktiivisuus huipentuu keskiviikkona 4. tammikuuta.
Kvadrantidien meteorisade on vuoden komeimpia tähtitaivaan ilmiöitä.Ursan tähtitietellisen yhdystyksen mukaan kvdrantidien meteoriparven aktiivinen kausi käynnistyi 28. joulukuuta ja päättyy 12. tammikuuta.Ursan mukaan meteorisateen huippujakso osuu tammikuun 4. päivän aamuun kello 9.20, ja se kestää todennäköisesti vain muutaman tunnin.
Meteorien lentoa kannattaa tähyillä aamyöstä korkealta eteläiseltä taivaalta, sillä illalla meteoriparven säteilypiste on sen verran matalalla, että meteoreja on vaikea havaita.
Ursan mukaan kvadrantidien meteoriparvi näyttää tulevan Karhunvartijan tähdistön yläosista, kymmenkunta astetta (noin 20 täysikuun läpimittaa) Otavan kauhan varren päästä vasemmalle.
Lähde: Iltasanomat
maanantai 26. joulukuuta 2011
Outoja ilmiöitä – Välähdyksiä ympäri Suomea!
Outoja valo ilmiöitä suomessa. Välähdyksiä ja pikaisia sähkökatkoksia on tapahtunut mm. Turussa, Helsingissä, Riihimäellä, Mikkelissä, Hyvinkäällä, Jämsässä, Kervalla, Lahdessa, Porissa,Pieksämäellä ja Hämeenlinnassa olen itsekin nähnyt tuollaisen vaikka taivas on ollut pilvessä.Asia on aiheuttanut hämmennystä.Johtuuko kyseiset valoilmiöt maailmanlopun/uuden ajan lähestymisestä?
Namibiaan tippui outo metallipallo
Namibian maaperään on tippunut pyöreä metallipallo. Oudon pallon ympärysmitta on 1.1 metriä, paino noin kuusi kiloa ja se näyttäsii koostuvan kahdesta eri puolikkaasta.
Vielä oudomman tapauksesta tekee se, että paikalliset olivat kuulleet muutamia päiviä ennen useita pieniä räjähdyksiä.
Pallo löydettiin viime kuussa, mutta sen löytymisestä ilmoitettiin vasta nyt kun osa tutkimuksista on suoritettu. Löydöstä ilmoitettiin myös NASA:lle sekä Euroopan avaruusvirastolle.
Samankaltaisia palloja on pudonnut aiemminkin mm. Afrikkaan ja Australiaan, mutta niiden tarkempi alkuperä on mysteeri.

torstai 22. joulukuuta 2011
Nainen nieli huopakynän 25 vuotta sitten - kynä toimii yhä!
Brittiläinen nainen nielaisi vahingossa huopakynän 1980-luvulla.
Kynä poistettiin sairaalassa - ja kaikkien ällistykseksi se toimi yhä, kertoo The Sun.Nainen on nyt 76-vuotias. Huopakynä poistettiin sairaalassa Devonissa hiljattain.
The Sunin mukaan huopakynä oli joutunut naisen vatsaan noin 25 vuotta sitten, kun hän käytti sitä apuvälineenä nielunsa tutkimiseen.
Kynä lipesi ja putosi ruokatorveen, kun nainen painoi sillä kieltään alaspäin.
The Sun perustaa uutisensa British Medical Journal -lehdelle lähetettyyn raporttiin.
Artikkelin kirjoittaneiden lääkäreiden mukaan naista ei uskottu, kun hän kertoi aviomiehelleen ja yleislääkärille kynästä.
Myös lantion seudusta otetut röntgenkuvat näyttivät normaaleilta.
- Tämä tapaus korostaa sitä, että kannattaa joskus uskoa potilaan kertomusta vaikka se kuinka kuulostaisi uskomattomalta, raportti kertoi.
Lähde: Iltalehti
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Nasa löysi ensimmäisen maan kokoisen planeetan!
Kepler-avaruusteleskooppi on havainnut ensimmäiset Maan kokoiset planeetat.Kepler-20f on vain hieman Maata suurempi. Se kiertää emotähtensä ympäri 20 päivässä, ja sen pintalämpötila on yli 400 astetta.
Kepler-20e ja Kepler-20f ovat toistaiseksi pienimmät löydetyt Auringon kaltaista tähteä aurinkokunnan ulkopuolella kiertävät planeetat. Kepler-20e on hieman Venusta pienempi. Sen halkaisija on 0,87 kertaa Maan halkaisija, joten se on pienin toistaiseksi havaittu eksoplaneetta. Kepler-20f puolestaan on kooltaan lähempänä Maata kuin mikään tunnettu planeetta. Sen halkaisija on 1,03 kertaa kotiplaneettamme halkaisija.
Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinto Nasan tutkijat uskovat, että kummatkin ovat kiviplaneettoja. Ne kuuluvat viiden planeetan Kepler-20-järjestelmään, joka sijaitsee Lyyran tähdistössä noin 1 000 valovuoden päässä Maasta. Ihan heti planeetoille ei siis järjestetä turistimatkoja, sillä nykyisillä avaruusaluksilla matkan taittamiseen menisi yli neljä miljoonaa vuotta.
AJAN KYSYMYS
Tällä hetkellä kaikki Kepler-20-planeettajärjestelmän planeetat kiertävät emotähteään lähempänä kuin Merkurius Aurinkoa. Niiden erikoinen muodostelma kuitenkin viittaa siihen, etteivät sen planeetat ole aina sijainneet nykyisillä paikoillaan.
- Emme voi vielä sanoa, mikä niiden (Kepler-20e ja Kepler-20f) tarkka koostumus on. Planeetat ovat todennäköisesti liian kuumia, jotta niillä voisi esiintyä tuntemamme kaltaista elämää. On kuitenkin erittäin todennäköistä, että Kepler-20f on vaeltanut lähemmäs ulommalta kiertoradalta, ja se on voinut olla asuttavaksi kelpaava, sanoo planeetat löytänyttä tutkimusryhmää johtanut Francois Fressin. Vähän Venusta pienempi Kepler-20e näyttää aina saman puolen emotähdelleen, joten lämpötilaerot planeetalla voivat olla valtavat. Lämpötila voi nousta jopa yli 700 asteeseen. Vuosi planeetalla kestää vain kuusi päivää.
Kepler-teleskoopin edellinen huikea löytö on joulukuun alusta, kun se havaitsi Kepler-22b:n, joka kiertää Auringon kaltaista tähteä elinkelpoisella vyöhykkeellä. Planeetta on kuitenkin luultavasti liian suuri, jotta sillä voisi esiintyä elämää.
- Kosmisessa piiloleikissä vaikuttaa vain ajan kysymykseltä, ennen kuin löydämme planeettoja, jotka ovat juuri oikean kokoisia ja lämpöisiä, sanoo Keplerin tutkimusryhmän apulaisjohtaja Natalie Batalha.
Lähde: Iltasnomat
tiistai 20. joulukuuta 2011
Meksikolaisen Muukalais kuvat julkaistu!
http://youtu.be/VK0kiz3aW
Mario Enrique Gonzalez Mondragon kertoo olleensa yhteydessä avaruusolentoihin. Hänellä on myös kuvia näistä väitetyistä muukalaisista sekä heidän aluksistaan.
Olentojen kerrotaan tulevan paikasta nimeltä Humus.

maanantai 19. joulukuuta 2011
Loppulaskenta ensi vuoden maailmanloppuun alkaa
Eteläisessä Meksikossa sijaitsevassa Tapachulan kaupungissa aiotaan ottaa kaikki irti vielä ennen maailmanloppua.
Kaupungin turismivirasto on asentanut esille digitaalisia kelloja, jotka laskevat taaksepäin aikaa 21.12.2012 tapahtuvaan maailmanloppuun.Tai ainakin näin on muinaisten maya-intiaanien uskottu laskeneen. Sillä tuolloin on maya-kalenterin viimeinen päivä.
Kellot käynnistyvät ensi viikolla 21. päivä, eli ne ratksuttavat tasan vuoden verran.
Chiapasin osavaltion turismiviraston johtaja Manolo Alfonso Pinot lupasi perjantaina, että maya-papit suorittavat seremonian läheisellä arkeologisella Izapalla.
Maya-kulttuurin asiantuntijat ovat huomauttaneet, että maailmanloppu on tulkittu väärin maya-teksteistä, joissa kyseinen päivämäärä itse asiassa vain kertoo uuden kalenterikierron alkamisesta.
Reilun vuoden päästä selviää, kuka on ollut oikeassa.
Lähde: Iltasanomat
Junalippuun tulostui rivous - VR: Normaali tarkistuskoodi
Junalippuun oli tulostunut paikkatietojen alle sana "huora".
- Ajattelin, että tästähän voisi joku vaikka loukkaantua. Itse lähinnä naureskelin, että VR:lle näköjään sattuu ja tapahtuu, lukija kertoo.
VR:n tiedottaja Kaisa Kerosen mukaan junalippuun ilmestynyt teksti on sattumaa.
- Lipun numero koodataan aina kirjainsarjaksi, jota käytetään jos viivakoodia ei jostain syystä pystytä lukemaan, Keronen selventää.
Kerosen mukaan kirjainsarjan pituus vaihtelee.
IS:n laskujen mukaan todennäköisyys sille, että koodista muodostuu juuri sana "huora", on noin yksi 11,9 miljoonasta.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Vailla selitystä: Mitä tallentui Vanajanlinnan turvakameroille?
http://www.iltasanomat.fi/viihde/vailla-selitysta-mita-tallentui-vanajanlinnan-turvakameroille/art-1288435862315.html
1920-luvulla rakennetun Vanajanlinnan kolmannessa kerroksessa sijaitsevat halutuimmat hotellihuoneet. Yksi niistä on ensimmäisen omistajan ja talon rakennuttajan Carl Wilhelm Rosenlewin vaimon Märthan huone.
IS TV:n Vailla selitystä -sarjan tänään julkaistavassa jaksossa selviää, mikä asia sai Vanajanlinnan hotellipäällikkö Andras Pummerin saksalaisen asiakkaan suunniltaan? Entä, mitä outoa tallentui turvakameraan tyhjällä käytävällä?
Vailla selitystä -sarjan toiseksi viimeisessä osassa tutustutaan Hämeenlinnassa sijaitsevan Vanajanlinnan yliluonnollisiiin ilmiöihin.
Sitä syysyötä vuodelta 1996 toimittaja Eino Leino vaimoineen ei unohda. Vanajanlinnan morsiussviittiin majoittunut pariskunta näki ikkunasta kummallisen näyn ”Arviolta runsaan kolmenkymmenen metrin päässä meistä istui valkoisiin, harsomaisiin, sifonkikangasta muistuttaviin vaatteisiin pukeutunut vanhahko nainen. Naisen pää kääntyi hiljalleen. Muuta liikettä ei voinut havaita.”, Leino kuvailee Vanajanlinna-teoksessaan (Karisto).Tapaus ei jäänyt ainoaksi arvoitukseksi värikkäitä historiallisia vaiheita eläneessä hämeenlinnalaiskartanossa. Vailla selitystä -sarjassa Vanajanlinnan asiakaspäällikkö Riikka Nieminen paljastaa, millaisia kummallisuuksia hotellina, ravintolana ja kokouskeskuksena toimivassa upeassa rakennuksessa on tapahtunut.
Eräs yövartijoista kertoo selkäpiitä karmivasta äänestä yön hiljaisina tunteina. Alakerran biljardisalista kuuluu marmorilattialle putoavan pallon ääni. Tarkistuskierros tuottaa vesiperän kerta toisensa jälkeen: pallot ovat aina siististi paikoillaan biljardipöydällä.
1920-luvulla rakennetun Vanajanlinnan kolmannessa kerroksessa sijaitsevat halutuimmat hotellihuoneet. Yksi niistä on ensimmäisen omistajan ja talon rakennuttajan Carl Wilhelm Rosenlewin vaimon Märthan huone.
IS TV:n Vailla selitystä -sarjan tänään julkaistavassa jaksossa selviää, mikä asia sai Vanajanlinnan hotellipäällikkö Andras Pummerin saksalaisen asiakkaan suunniltaan? Entä, mitä outoa tallentui turvakameraan tyhjällä käytävällä?
perjantai 16. joulukuuta 2011
Ufo-tutkija: Maahan tulleet alienit laittoivat ihmiselämän alulle
Etelä-Afrikassa pidettiin ufokonferenssi viime kuussa. Konferenssin järjestäjä ja ufotutkija Michael Tellinger kertoi, että avaruusolennot vierailivat maassa noin 300 000 vuotta sitten ja laittoivat ihmiselämän alulle kloonaamalla omaa perimäänsä - He tulivat etsimään kultaa, kertoo Tellinger avaruusolentojen aikeista
Hän kertoo myös, että avaruusolennot ovat yhteydessä suurimpiin johtajiin vielä nykypäivinäkin.
- Joidenkin mielenkiintoisten pimeiden voimien kesken on menossa taistelu maasta
Tellingerin mukaan Etelä-Afrikka on paikka josta elämä sai alkunsa.

Useita ufoja Floridassa
Yhdysvalloissa Floridassa havaittiin useita ufoja. Videolla näkyy samaan aikaan myös lentokone, mutta kohteet vaikuttaisisat olevan lähemmälä tai isompia kuin vierellä näkyvä lentokone
http://youtu.be/2NWJLapUWf4
Lähde: Iltalehti
http://youtu.be/2NWJLapUWf4
Lähde: Iltalehti
tiistai 13. joulukuuta 2011
NASA:n kuvaama videopätkä Merkuriuksesta ja auringonpurkauksista paljastaa jotain kummallista.
Netissä käydyn keskustelun mukaan videolla saattaa näkyä avaruusalus. 1 joulukuuta kuvatulla videolla näyttäisi avaruudesta tulevan esiin jotain mielenkiintoista kun auringonpurkaukset kulkevat sen ohitse, täten paljastaen kohteen näkymättömyyden.
Katso video alta.
http://youtu.be/QmeOOwxvYQk
Lähde: Nibirun paluu

sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Neitsyt Maria ilmestyi ladon seinään Hämeenlinnassa
Timo Jauhola sai ilmestyksen taltioiduksi vain kahteen ensimmäiseen ottamaansa kuvaan. (TIMO JAUHOLA)
Hämeenlinnalainen suntio Timo Jauhola koki tiistai-iltana erikoisen ilmiön.
Jauhola oli juuri tullut kotiin, kello oli yhdeksän illalla. Mies alkoi tavalliseen tapaan jatkaa työn alla olevaa moottoripyörän purkamista, kun hän tunsi ilmapiirin sähköistyvän.- Tuntui samalta kuin voimakkaalla ukonilmalla. Karvat nousivat pystyyn ja oli kuin ilmassa olisi ollut sähkökenttä. Jaloissa pyörinyt kissakin juoksi piiloon, Jauhola kertoo Iltalehdelle.
Ilta oli kuitenkin kirkas, eikä ukkosta kuulunut. Pian Jauhola havaitsi ladon seinällä kaarevan valoilmiön, jota ei kyennyt selittämään millään. Kuvio oli kolmiulotteinen, näytti hologrammimaiselta ja liikahteli seinällä hiljalleen.
Jauhola haki kameran ja kuvasi ilmestyksen. Valoilmiö näkyi seinällä parin tunnin ajan ja se liikkui noin kymmenen metrin matkalla, mutta tallentui vain kahteen ensimmäiseen kuvaan. Kaareva valo näkyi vielä senkin jälkeen, kun ilta pimeni.
- Tuli jännä tuntemus ilmapiiristä, mutta se ei ollut pelottava. Kuvio näytti heti hahmolta ja siinä pysyivät lapsen kasvot. Ensin huolestuin, että se viittasi kylillä liikkeellä olleeseen poikaani, että hänelle oli ehkä tapahtumassa jotain, ja kutsuin hänet kotiin. Kasvot eivät kuitenkaan muistuttaneet häntä tai muita lähipiirin lapsia.
Ikoneista tutut Neitsyt Marian piirteet hahmottuivat vasta myöhemmin kuvia katsellessa.
Illalla yhdentoista jälkeen valo häipyi ja sähköinen tuntu ilmasta hävisi. Kissakin palasi ulos ja alkoi käyttäytyä normaalisti.
Sitä, miksi Maria-hahmo ilmestyi juuri hänelle, Jauhola ei keksi.
- En ole keksinyt siihen ratkaisua, se on ihan arvoitus. Tätä on vaikea ymmärtää.
Asiasta kertoi ensin Kotimaa-verkkolehti.
Lähde: Iltasanomat
Herätys! "Jeesus" ilmestyi Walmartin kassakuittiin
Kihloissa oleva yhdysvaltalaispariskunta uskoo, että kassakuitti on viesti korkeammalta taholta.
Jacob Simmons ja Gentry Lee Sutherland vierailivat kesäkuun 12. päivä Walmart-myymälässä Anderson Countyssa.Keskiviikkona pariskunta palasi kotiin jumalanpalveluksesta. Simmons huomasi kuitin keittiön lattialla ja havaitsi, että siihen oli ilmestynyt kuva.
- Olin lähdössä keittiöstä ja katsoin lattialle, ja tunsin kuinka se katsoi minua, Simmons kertoi WYFF4-televisiokanavalle.
Kuitista pystyy hahmottamaan ihmiskasvot.
- Mitä enemmän sitä katsoi, sitä enemmän se alkoi näyttää Jeesukselta, ja se oli sokeeraavaa, henkeäsalpaavaa, Simmons kuvaili tunnettaan.
Kirkossa saarnaaja oli kysynyt seurakunnalta, josko he tunnistaisivat kaikkivaltiasta, mikäli he näkisivät hänet.
- Me saimme viestin Jumalalta, Sutherland uskoo.
Liekö kyseessä sattuma vai johdatus, mutta Walmartin kuitti on ainakin erikoinen ilmestymispaikka.
Lähde: Iltasanomat
Yli kaksimetrinen Lego-ukko huuhtoutui rantaan - poliisi ymmällään
Floridan rannikolle huuhtoutunut valtava Lego-ukko kummastuttaa virkavaltaa.
2,44 metriä korkea ja liki 50 kiloa painava Lego-hahmo ilmestyi Siesta Key -rannalle tiistaiaamuna.
Legoland teemapuiston mukaan hahmo ei ole peräisin heiltä, vaan on väärennös.

lauantai 10. joulukuuta 2011
Avaruuden ulottuvuudet
Jokainen meistä käyttää avaruusteknologiaa päivittäin. Satelliittien välittämää tietoa hyödynnetään paikannuspalveluissa, sääennusteissa, liikennesuunnittelussa ja ympäristön ja ilmaston tutkimuksessa.
Avaruustiede laajentaa maailmankuvaamme ja tuo tietoa planeettamme historiasta ja nykytilasta.Suomalaiset osallistuvat aktiivisesti kansainväliseen avaruustoimintaan kehittämällä satelliittiteknologioita ja niihin liittyviä palveluita. Tutkimusryhmät hyödyntävät satelliittiaineistoja muun muassa avaruustieteessä ja ympäristöntutkimuksessa.
Suomalaistutkijan menetelmä valottaa asteroidin pimeää puolta
Euroopan avaruusjärjestön ESAn Rosetta-luotain on paljastanut asteroidi Lutetian olevan muinaisjäänne ajalta, jolloin aurinkokunnan planeetat muodostuivat. Tässä selvityksessä tärkeä osa oli myös suomalaistutkija Mikko Kaasalaisella.
Rosetta ohitti Lutetian 3170 kilometrin etäisyydeltä heinäkuussa 2010 ja ohituksen jälkeen tutkijat ovat analysoineet kerättyä tietoa. 130-kilometrinen asteroidi oli suurin, jota oli siihen mennessä tutkittu lähietäisyydeltä. Rosettan OSIRIS-kameran ottamat kuvat paljastavat, että osa Lutetian pinnasta on noin 3,6 miljardia vuotta vanha.
Ilmakehättömien planeettojen, kuiden ja asteroidien pinnan ikää voidaan arvioida laskemalla kraattereita. Jokainen pinnan kulhomainen painauma on syntynyt törmäyksestä. Mitä vanhempi pinta on, sen enemmän törmäyksiä siihen on kertynyt pinta-alayksikköä kohden. Osa Lutetian pinnasta on hyvin kraattereista, mikä viittaa sen olevan samalla hyvin vanhaa.
Kuvien ja spektroskopian lisäksi Lutetiaa tutkittiin myös toisilla tavoin. Mittaamalla Lutetian painovoimallaan aiheuttamaa muutosta Rosettan rataan, pystyttiin määrittämään asteroidin massa.
Tampereen teknillisessä yliopistossa toimiva Mikko Kaasalainen on kehittänyt matemaattisen menetelmän, jonka avulla asteroidien kuvia ja kirkkauden vaihtelun mittauksia pystytään yhdistämään ja tuottamaan kolmiulotteinen malli asteroidin muodosta.
Kaasalaisen mukaan näin saatiin myös Lutetia-asteroidin luotaimelle näkymätön puoli mallinnettua hyvin. Lutetian ohilento osoitti myös, että Kaasalaisen kansainvälisen tutkimusverkostonsa avulla kehittämä yleisempi menetelmä asteroidien mallintamiseksi pelkästään maanpäällisten mittausten avulla toimi tarkasti.
Lähde:iltasanomat

Kuu pimenee lauantaina täysin - seuraavan kerran vasta 2015
Koko Suomessa näkyy täydellinen kuunpimennys tulevana lauantaina, jos vain pilvet pysyvät riittävästi poissa taivaalta.
Täydellinen pimennys alkaa kello 16.06 ja kestää 52 minuuttia. Taivas on tuolloin tumma, sillä Aurinko laskee Helsingissä jo kello 15.09 ja pohjoisemmassa Suomessa vieläkin aikaisemmin.
Pimennyksen aikana Kuu joutuu Maan varjoon. Kuu ei silti ole täysin pimeä, sillä jonkin verran auringonvaloa kulkee Maan ilmakehän läpi ja taittuu valaisemaan Kuun pintaa. Maan ilmakehä suodattaa sinertävät sävyt pois ja siksi Kuu näkyy punaisena.
Seuraavan kerran Kuu pimenee Suomessa täysin vasta vuonna 2015. Jos lauantain pimennys näkyy paikkakunnallasi, voit lähettää siitä havainnon Ursaan. (Pimennyksestä lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 8/2011)
Ursan tiedote kuunpimennyksestä

Maailman loppu
Maailmanloppua on ennustettu monelle eri vuodelle ja sen piti tulla joidenkin ennustusten mukaan mm. jo vuonna 2000. Suosituin/ennustetuin päivämäärä sijoittuu kuitenkin vuoteen 2012. Ajattelinkin tehdä pienimuotoisen listan henkilöistä, tapahtumista ym. jotka viittaavat kyseisen ajan mullistuksiin. Muistakaa kuitenkin, että vuotta 2012 ei kannata ajatella pelolla, sillä se on monien teorioiden mukaan muutosten aikaa paremmalle ajanjaksolle, eli enemmänkin uuden ajan alku, jota edeltää “puhdistautumisjakso”.
Muita 2012 maailmanloppuun/uuteen aikaan viittaavia asioita:
- Lakotahin ennustukset
- The Bible Code
- Aleister Crowley
- Nibiru/Planet X
- LHC (hiukkaskiihdytin) saa päivityksen vuonna 2012
Minun oma ennustukseni menee vuodelle 2068 jolloin tulee valtava aurinko myrksy tai meteoriitti.
http://munpivkirja.blogspot.com/ Katso tietoa Nibirusta!
- Maya-intiaanit
- Hopi-intiaanit
- Ilmestyskirja (The book of Revelations)
- Nostradamus
Vapaus on mennyttä, tumma, raivokas
paholaismainen roisto tulee riistämään sen
- sen jälkeen, kun siteet hänen liittolaisiinsa on rikottu.
Venetsia tulee raivostumaan Histerin teoista.Nälän hullaannuttamat pedot rientävät yli jokien,
suurempi osa taistelukenttää on Histeriä vastassa.
Hän tulee raahaamaan johtajaa rautahäkissä
aikana, jolloin Germanian lapsi hylkää kaikki lait.
Nostradamus kertoo ennustuksissaan myös maailmanlopusta, jonka ennusti aikavälille 2006-2012.
- David Willcock
- Edgar Cayce
- Äiti Shipton (Mother Shipton)
- Terence McKenna
- Maapallon siirtyminen galaksin keskukseen
- Ennustusohjelma/kone laski maailmanlopun vuodelle 2012
Muita 2012 maailmanloppuun/uuteen aikaan viittaavia asioita:
- Lakotahin ennustukset
- The Bible Code
- Aleister Crowley
- Nibiru/Planet X
- LHC (hiukkaskiihdytin) saa päivityksen vuonna 2012
Minun oma ennustukseni menee vuodelle 2068 jolloin tulee valtava aurinko myrksy tai meteoriitti.
http://munpivkirja.blogspot.com/ Katso tietoa Nibirusta!
perjantai 9. joulukuuta 2011
Mustien aukkojen kokoennätyksen lähes kaksinkertaistaneet jättiläiset sijaitsevat suhteellisen lähellä meitä.
Ennätysaukkoja löytyi kaksin kappalein, ja molemmat ovat noin kymmenen miljardia kertaa omaa aurinkoamme suurempia. Löydöstä kertoi uutistoimisto AP.Suurin tähän asti tunnettu aukko on ollut noin kuusi miljardia auringon massaa, joten ennätys meni kertaheitolla reilusti rikki. Kuten kaikki supermassiiviset aukot, nämäkin sijaitsevat galaksien keskustoissa.
Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä työskennellyt ryhmä löysi jättiläiset reilun 300 miljoonan valovuoden päästä. Galaksien mittakaavassa ne ovat melko lähellä.
- Ne ovat hirviömäisiä. Emme odottaneet löytävämme näin massiivisia mustia aukkoja, sillä ne eivät vastaa galaksiensa ominaisuuksiin perustuvia odotuksia, ryhmään kuulunut Chung-Pei Ma sanoi.
Tutkimus julkaistiin maanantaina Nature-lehdessä. Havainnot tehtiin tarkkailemalla galakseihin kuuluvien tähtien nopeuksia keskustan ympäri, minkä perusteella massat laskettiin.
Havainnointiin käytettiin niin maan pinnalla sijaitsevia teleskooppeja kuin avaruusteleskooppi Hubblea.
Lähde: Iltalehti
Avaruustutkijat ovat tehneet poikkeuksellisen löydön: Kyseessä on planeetta, joka on kuin kaksoisolento Maalle.
Kepler-22:ksi kutsuttu planeetta on noin 600 valovuoden päässä Maasta ja se on noin 2,4 kertaa maapallon kokoinen. Lämpötila planeetalla on 22 astetta ja se sijaitsee ”elinkelpoisella vyöhykkeellä”, jossa ei ole liian kuuma eikä liian kylmä.
Kyseessä on BBC:n mukaan toistaiseksi lähimpänä omaa maapalloamme oleva koskaan löydetty planeetta.
Toistaiseksi ei tiedetä, koostuuko Kepler-22 pääosin kivestä, kaasusta vai nesteestä.
Löydön teki Nasan Kepler-luotain, joka on etsinyt planeettoja vuodesta 2009.
- Onnetar hymyili meille tämän planeetan löytämisen yhteydessä, Kepler-projektin päätutkija William Borucki sanoi.
Maapallon kaksoisolento sijaitsee omasta auringostaan 15 prosenttia kauempana, kuin mitä Maa sijaitsee omasta auringostaan. Kepler-planeetalla vuosi kestää 290 päivää.
Keplerin aurinko tuottaa planeetalle valoa 25 prosenttia vähemmän valoa kuin meidän aurinkomme. Lämpötila planeetalla on niin leuto, että se tukee nestemäisen veden löytämistä planeetalta.
Keplerin kanssa samaan aikaan oltiin löydetty 1094 uutta planeettaa.
Lähde: iltasanomat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)