lauantai 10. joulukuuta 2011

Suomalaistutkijan menetelmä valottaa asteroidin pimeää puolta

Euroopan avaruusjärjestön ESAn Rosetta-luotain on paljastanut asteroidi Lutetian olevan muinaisjäänne ajalta, jolloin aurinkokunnan planeetat muodostuivat. Tässä selvityksessä tärkeä osa oli myös suomalaistutkija Mikko Kaasalaisella.

Rosetta ohitti Lutetian 3170 kilometrin etäisyydeltä heinäkuussa 2010 ja ohituksen jälkeen tutkijat ovat analysoineet kerättyä tietoa. 130-kilometrinen asteroidi oli suurin, jota oli siihen mennessä tutkittu lähietäisyydeltä. Rosettan OSIRIS-kameran ottamat kuvat paljastavat, että osa Lutetian pinnasta on noin 3,6 miljardia vuotta vanha.

Ilmakehättömien planeettojen, kuiden ja asteroidien pinnan ikää voidaan arvioida laskemalla kraattereita. Jokainen pinnan kulhomainen painauma on syntynyt törmäyksestä. Mitä vanhempi pinta on, sen enemmän törmäyksiä siihen on kertynyt pinta-alayksikköä kohden. Osa Lutetian pinnasta on hyvin kraattereista, mikä viittaa sen olevan samalla hyvin vanhaa.

Kuvien ja spektroskopian lisäksi Lutetiaa tutkittiin myös toisilla tavoin. Mittaamalla Lutetian painovoimallaan aiheuttamaa muutosta Rosettan rataan, pystyttiin määrittämään asteroidin massa.

Tampereen teknillisessä yliopistossa toimiva Mikko Kaasalainen on kehittänyt matemaattisen menetelmän, jonka avulla asteroidien kuvia ja kirkkauden vaihtelun mittauksia pystytään yhdistämään ja tuottamaan kolmiulotteinen malli asteroidin muodosta.

Kaasalaisen mukaan näin saatiin myös Lutetia-asteroidin luotaimelle näkymätön puoli mallinnettua hyvin. Lutetian ohilento osoitti myös, että Kaasalaisen kansainvälisen tutkimusverkostonsa avulla kehittämä yleisempi menetelmä asteroidien mallintamiseksi pelkästään maanpäällisten mittausten avulla toimi tarkasti.

Lähde:iltasanomat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti