Jättiläisasteroidi Vestan pinnalta löytyi huippukirkkaita materiaaliesiintymiä.
Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasan avaruusalus Dawn on paljastanut yllättäviä yksityiskohtia jättiasteroidi Vestan pinnalta.Aluksen ottamat uudet kuvat paljastavat Vestan pinnan monipuolisuuden ja epätavalliset geologiset piirteet. Joitakin niistä ei ole koskaan tavattu asteroideista.
Dawn selvitti, että jotkut Vestan osat voivat olla liki kaksi kertaa kirkkaampia kuin toiset. Löytö saattaa paljastaa johtolankoja asteroidin historiasta.
- Analyysimme mukaan tämä kirkas materiaali on peräisin Vestasta, eikä se ole muuttunut juurikaan asteroidin muodostuttua 4 miljardia vuotta sitten, sanoo tiedemies Jian-Yang Li Nasan tiedotteessa.
- Haluamme selvittää tarkemmin, mistä mineraaleista tämä materiaali koostuu, ja kuinka Vestan nykyinen pinta on muodostunut nykyisenlaiseksi.
Kirkkaita alueita on kaikkialla Vestan pinnalla, mutta eniten kraatereissa ja niiden ympärillä. Alueiden läpimitta vaihtelee kymmenistä metreistä 15 kilometriin.
Asteroidin pintaan osuneet kivet ovat ilmeisesti paljastaneet ja levittäneet kirkasta materiaalia.
Hubble-avaruusteleskooppi on jo aiemmin paljastanut, että Vestan pinnalla on vaihteluita kirkkaudessa. Niiden suuruus kuitenkin yllätti tutkijat.
Dawnin tiedemiehet löysivät kirkkaan materiaalin esiintymien lisäksi myös laajan tummien esiintymien kirjon asteroidin pinnalta. Tummat materiaalit ovat tummanharmaita, ruskeita ja punaisia.
Tummat materiaalit liittyvät mahdollisesti hiiltä sisältävien asteroidien törmäyksiin ja niiden jälkiseurauksiin.
Vestan pinnan tummat materiaalit saattavat kertoa siitä, että jättiläisasteroidi voi sisältää muinaisia materiaaleja asteroidivyöhykkeeltä. Ajallisesti ne voivat olla peräisin aurinkokunnan
syntyajoilta.
Asteroidivyöhykke on Marsin ja Jupiterin ratojen välissä sijaitseva alue, jossa aurinkoa kiertää suuri määrä asteroideja.
Vesta taas on yksi aurinkokunnan kirkkaimmista kappaleista ja ainoa asteroidivyöhykkeen asteroidi, jonka voi nähdä paljain silmin maasta käsin.
Lähde:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti