torstai 11. lokakuuta 2012

USA suunnitteli lentävää lautasta 50 luvulla


Asevoimilla ja muilla tahoilla on tapana pitää joitain projekteja salaisina kansalaisilta. Varsinkin kaikki huipputeknologiset saavutukset pidetään salassa.
Nyt Yhdysvalloissa on julkaistu dokumentti joka paljastaa, että USA:n asevoimat kehitteli lentävän lautasen kaltaista, ääntä nopeammin liikkuvaa alusta jo 1950-luvulla.
Asevoimien johtamaa hanketta kutsuttiin nimellä Project 1794.







Aluksen ominaisuuksien suunniteltiin olevan huimia:
Alus tulisi kulkemaan Mach 3 – Mach 4 -nopeudella (yli 4000 km/h) Alus yltäisi yli 30 kilometrin korkeuteen, Muoto olisi lautasmainen, Laite pystyisi kulkemaan ilmakehän stratösfäärissä, Laite nousisi ylös sekä laskeutuisi alas työntörakettien avulla
Projektin kerrotaan edenneen hyvin. Tästä huolimatta kerrotaan, että aluksen suunnittelutyöt lakkautettiin jossain vaiheessa.
Spekulointien ja huhujen mukaan projekti olisi kuitenkin edennyt tästä vielä eteenpäin, mutta sen edistyminen olisi salattu. Vai aloittiko USA:n asevoimat kenties toisen kannattavamman projektin, vai onko kyseessä disinformaatio jolla koitetaan peitellä Roswellin tapausta? Jokatapauksessa virallisten tietojen mukaan suunnittelutyö lopetettiin kokonaan vuonna 1960.
Kyseessä on taas yksi näyttö siitä, että yhteiskunnan eri elimillä on tapana salailla tietoa kansalaisiltaan, varsinkin sotilaallisissa tarkoituksissa. Tapana taitaa olla, että pienemmän salaisuusluokituksen omaavat projektit voidaan kuitenkin tuoda ilmi noin 40-60 vuoden säteellä. Kuten Rauni-Leena Luukanen-Kilde on usein luennoillaan kertonut ”se teknologia mitä meille näytetään raahaa perässä noin 50-vuotta”.
Project 1794 julkaisu tuo ilmi vain lisää kysymyksiä… Jos USA:n sotavoimat piilotteli kyseistä projektia aina näihin päiviin asti, niin mitä siellä mahtaa olla tänä päivänä piilossa?
Tarkastele dokumenttia aluksesta tarkemmin tästä linkistä.
Lähteet: wired.com, NDC sekä paranormaali blogi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti